”Tätä blogaus on tänään – korona-ajan vastine lou­na­stref­feille työ­ka­verin kanssa”, Juha Klef­ström avaa Cancer IO:n uuden blogialustan.

Ihminen tuottaa elä­mänsä aikana paljon puhetta, tekstiä, ja aja­tuksia. Suurin osa tästä elä­möin­nistä koostuu eri­lai­sista vies­teistä, joita osoi­tamme toinen toi­sel­lemme. Vies­timme ovat pääosin asi­aan­kuu­luvia ja tar­koi­tuk­sen­mu­kaisia, mutta mukaan mahtuu myös paljon turhaa ja nii­täkin viestejä, joita ei olisi pitänyt lähettää toi­selle ihmi­selle. Toi­saalta, viestien seka­mels­kasta löytyy myös helmiä.

Sel­laiset viestit, jotka ker­tovat jostain uudesta asiasta tai aut­tavat näkemään vanhoja asioita uusin silmin, ovat hoh­tavia helmiä.

Suuri osa ihmisten väli­sestä vies­tin­nästä on siir­tynyt tänä päivänä nettiin ja trendi tulee tuskin aivan pian muut­tumaan. Avaahan verkon kautta tapahtuva vies­tintä aivan huimia näkymiä siihen, kuinka monta hen­kilöä voi yksi ihminen vies­tillään tavoittaa. Kuka vai­vautuu enää tänä päivänä kut­sumaan ystäviä mökille, koska jär­vi­nä­kymän vai jakaa paljon suu­rem­malle jou­kolle Face­bookin tai Ins­ta­gramin kautta.

Paluuta entiseen ei ole. Perin­teiset ver­baa­liseen vies­tintään perus­tuvat sosi­aa­lisen kans­sa­käy­misen muodot ovat löy­täneet uudet vir­tu­aa­liset vas­ti­neensa sosi­aa­li­sessa mediassa ja koro­na­ti­lanne on tavallaan sine­töinyt kehi­tyksen suunnan. Ihminen on tur­val­li­sinta kohdata netissä.

Twitter on yksi suo­sittu tapa saada kir­joi­tettua ään­tänsä kuu­lu­ville. Jokai­nenhan kykenee tuot­tamaan 280 merkin verran tekstiä. Twit­te­rissä kui­tenkin vain pieni osa ihmi­sistä on äänessä. Siellä on seu­raajia ja akti­visteja. Mitä enemmän on äänessä, sitä enemmän saa seuraajia.

Twitter muis­tuttaa enti­saikaan koulun väli­tun­nilla muo­dos­tuvia poru­koita, joissa yleensä yksi kel­lokas pajattaa ja muut kuun­te­levat hiljaa ympä­rillä ja nyök­käi­levät. Viestit kul­kevat vin­hasti, mutta usein määrä korvaa laadun ja jutut tois­tavat itseään.

Kirjat ovat aina olleet helmiä uusien aja­tusten met­säs­tä­jille ja nekin ovat siir­tyneet pape­rilta ruu­dulle. Alan tär­keimpiin inno­vaa­tioihin kuuluu eit­tä­mättä ääni­kirjat. Hyvän kirjan luke­minen tai ääni­kirjan kuun­te­le­minen muis­tuttaa etäi­sesti sitä enti­sai­kojen yhteistä iltaa hyvän ystävän tai ystävien seu­rassa, kun pirs­kah­televa ja aja­tuksia herättävä kes­kustelu jatkui ja jatkui, venyen usein aina aamu­tun­neille asti.

Tällä het­kellä itselläni on luvussa Elina Hil­tusen mainio enna­kointia käsit­televä e-kirja Mat­kaopas Tule­vai­suuteen (Talentum). Olemme Cancer IO:ssa hyvin onnek­kaita, koska Elina on lupau­tunut enna­koin­ti­työ­hömme val­men­ta­jaksi. Luvassa on hyvin mie­len­kiin­toinen ja uusia näkymiä avaava retki IO:n tulevaisuuteen.

Entä sitten blogi? Blogi on noin 5000 merkkiä sisältävä kir­joitus, jossa on 18 kertaa enemmän merkkejä kuin tvii­tissä, mutta huo­mat­ta­vasti vähemmän merkkejä kuin kir­jassa. Blogin kir­joit­ta­minen vaatii jo jon­kin­laisen joh­toa­ja­tuksen siitä, että mistä, miksi ja miten haluaa kir­joittaa. Ero tviit­teihin on siis laa­dul­linen. Toi­saalta blo­gaajan ei tar­vitse vetäytyä vuo­siksi kir­jai­li­ja­re­si­dens­seihin, voi­dakseen kirjata häi­riin­ty­mättä kuo­le­mat­tomat aja­tuk­sensa tekstinkäsittelyohjelmaan.

Hyvässä blo­gissa on yleensä punainen lanka. Se lanka saattaa olla jokin omassa päässä pyö­rinyt ajatus, jonka itsekin ymmärtää paremmin, kun sen kir­joittaa ylös. Onnis­tu­misen tunne syntyy siitä, kun toi­nenkin ihminen, siis lukija, ymmärtää aja­tuksen. Syntyy vuorovaikutus.

Aut­taisiko blogaus vas­taamaan Cancer IO:n kokoisen kon­sortion kas­vavaan vies­tin­tä­pai­neeseen? Pyysin kokeeksi Cancer IO:n vies­tin­nästä vas­taavaa Heidi Hai­kalaa täs­men­tämään, että mitä hän oikein tar­koittaa 360 asteen vies­tin­tä­stra­te­giallaan. Pyysin vas­tausta kir­jal­lisena. Heidin kir­jal­li­sesta vas­tauk­sesta saimme hienon blogin (tulossa).

Jos haetaan ver­tai­lu­kohtaa vanhaan maa­ilmaan, niin mitä sosi­aa­lisen kans­sa­käy­misen muotoa blogaus sitten par­haiten edus­taisi? Meillä kai­killa on koke­muksia siitä työ­ka­ve­rista, arvos­te­tusta kol­le­gasta tai ins­pi­roi­vasta luen­noit­si­jasta, joka sanoi jotain sel­laista, ehkä vain ohi­mennen, joka tarttui mieleen kuin virus. Se aihe herätti kysy­myksiä. Mitä hän oikein täs­mälleen ottaen tar­koitti? Käsi­tin­köhän asian oikein? Täy­tyypä kutsua hänet työ­lou­naalle, että ehditään asiasta oikein kun­nolla keskustelemaan.

Nykyisen sosi­aa­lisen eris­täy­ty­misen aikana ei työ­lounaat kui­tenkaan enää onnistu, mutta voihan työ­ka­veria pyytää blo­gaamaan aiheesta. Silloin uusi ajatus tai mie­len­kiin­toinen näkemys tavoit­taisi mui­takin. Tätähän blogaus on tänään – korona-ajan vastine lou­na­stref­feille työ­ka­verin kanssa.

Cancer IO:ssa uskotaan, että blogaus on erin­omainen tapa tuoda ihmisiä yhteen pun­nit­tujen aja­tusten äärelle. Siksi avaamme uuden blo­gia­lustan, jonne toi­vomme uusia aja­tuksia herät­täviä immuno-onko­lo­giaan lähei­sesti tai kau­kai­sesti liit­tyviä vii­si­ton­nisia kir­joi­tuksia. Täällä toi­mis­tolla hel­men­ka­las­tajat ovat val­miina ja otamme mie­lel­lämme mie­len­kiin­toisia blo­gi­tekstejä vastaan.